8.7.2008 PAJULAROCK 08 TAPAHTUMISSA VAJAAT 900 IHMISTÄTänä vuonna kaksipäiväiseksi venähtänyt Pajularock keräsi yhteen vajaat 900 ihmistä. Perjantaina Marko Haavistoa & Poutahaukkoja oli Ravintola Uotissa katsomassa noin 220 ihmistä, eli paikka oli loppuunmyyty. Lauantain päätapahtumassa Sysmän Suvisaaressa oli esiintymässä kärkiniminä mm. Egotrippi ja Entwine. Sää ei ollut mitä parhain kuurottaisen sateen takia, mutta se ei ketään haitannut, sillä olihan meillä iso teltta päämme päällä! Päätapahtuma jäi hieman yleisötavoitteestaan, mutta se ei tuntunut missään sillä paikalla olleet noin 500 ihmistä saivat tunnelman nousemaan Pajularock-teltassa aivan uudelle tasolle! Jatkoklubi Ravintola Uotissa keräsi reilut 170 ihmistä kuuntelemaan DJ Tom Of Sysmä:n levylaukkua.
Järjestyshäiriöitä tai tapaturmia itse Pajularockin päätapahtumassa ei ollut tänäkään vuonna yhtään. Jatkoklubilta yksi ihminen saateltiin poliisiautoon. Paikalla olleet virvoikemyyntipisteet tekivät hyvän tuloksen ja Ekun Divari myi henkilökohtaisen ennätyksensä aiempiin tapahtumiin verrattuna. Pajularock 08 paitoja jäi tapahtuman jälkeen muutama, ne tulevat myöhemmin myyntiin Ekun Divarin nettikauppaan.
Kiitoksia tästä vuodesta kaikille avustajille, tukijoille, järjestysmiehille ja tietenkin teille, hyvä yleisö! Ensivuonna nähdään taas!
Terveisin,
Pajularockin porukka
PS. Mikäli haluat olla mukana ensivuoden pajularockissa avustajana, ota yhteyttä. Aloitamme jo syksyllä seuraavan kesän suunnittelut. Laita viestiä markku[a]pajularecords.com.